Vastuuvapauslauseke: Tämä tarina on eräiltä osiltaan fiktiota ja huhut kuolemastani ainakin jossain määrin ennenaikaisia.
VTK Matti Pihkala, xx, menehtyi ??.4.2??? äkilliseen sairauskohtaukseen Tampereen Kansi Areenalla juuri kun Ilves oli voittanut jääkiekon SM-liigan mestaruuden ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1985. Pihkalan viimeisiksi sanoiksi kerrotaan jääneen: “Poika pääsee nyt kotiin”. Hän oli kuollessaan ??-vuotias, syntynyt 5.3.1953 Tampereella – eli samana päivänä kuin Josif Stalin kuoli. Eräiden tarkkailijoiden mukaan tämä ei voinut olla vain sattumaa…
Lapsuusvuodet Pihkala vietti kirjaimellisesti “tehtaan varjossa” asuen Tampereen Härmälässä Valmetin lentokonetehtaan työntekijöiden asuntoalueella. Kuusilapsisen sisarussarjan nuorimpana hän kasvoi erilaisiin kristillisiin uskonnollisiin liikkeisiin liittyneistä sisaruksistaan poiketen hieman “maallisempien” harrastusten ja kiinnostusten suuntaan. Viimeistään lukiovuosina hän oli erittäin kiinnostunut politiikasta ja erityisesti sen kansainvälisestä ulottuvuudesta.
Hän kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1972 Tampereen klassillisesta lyseosta. Latinakoulun humanistinen ilmapiiri jätti häneen lähtemättömiä jälkiä – niin hyvässä kujn pahassakin. Hänen elinikäinen mottonsa “Mundus vult decipi, ergo decipiatur” sopi hyvin hänen elinaikansa propagandan ja fake newsien sävyttämään ilmapiiriin.
Pihkala lähti opiskelemaan Helsingin yliopistoon pääaineenaan valtio-oppi kansainvälisen politiikan linjalla. Vaikka hänen opiskeluvuotensa osuivat juuri voimakkaimman vasemmistolaisen radikalisoitumisen aikaan, Pihkala pysyi irti näistä liikehdinnöistä ja pysyi ajalle epätyypillisesti kriittisenä oman tiensä kulkijana. Hän suhtautui mm. hyvin kriittisesti presidentti Kekkoseen ja ns. suomettuneisuuden ilmenemismuotoihin.
Valmistuttuaan vuonna 1977 hän ei kuitenkaan päätynyt uumoilemalleen diplomaatin uralle, vaan ajautui kuntasektorille erilaisiin talouden, hallinnon ja suunnittelun tehtäviin toimien lisäksi mm. elinkeinoasiamiehenä. Riihimäen kaupunki, Tammelan ja Hollolan kunnat tarjosivat hänen työuransa alkuvuosien hyödylliset oppivuodet.
Kiinnostus tietotekniikan sovellutuksiin johti hänet siirtymään lähes parinkymmenen vuoden ajaksi IT-alan markkinointiviestinnän tehtäviin vuonna 1987. Nixdorf Computer, Siemens Nixdorf, Novo Group Oyj ja Wm-data pääsivät hyötymään markkinoinnissaan mm. Pihkalan julkishallinnon toimialatuntemuksesta. Asiakkuuksien hallinta ja palvelujen markkinointi olivat hänen työsarkaansa. IT-alan rakennejärjestelyjen seurauksena hän joutui vielä yli viisikymmenvuotiaana alanvaihtajaksi ja työskenteli sen jälkeen puolenkymmentä vuotta Savonlinnassa Itä-Savon sairaanhoitopiirin hallinnossa suunnittelu- ja viestintätehtävissä.
Julkisen ja yrityssektorin työkokemuksen lisäksi Pihkala toimi vielä ennen eläkkkeelle jäämistään kolmannen sektorin työtehtävissä Kalliolan setlementin henkilöstöjohtajana järjestön murrosvuosina.
Työtehtävissään Pihkala oli luotettava, tunnollinen ja “hitaansitkeä”, mutta aikaansaava puurtaja. Hänen sarkastinen huumorinsa saattoi joskus laukaista kiperiäkin tilanteita. Hän oli kuitenkin enemmän introvertti tarkkailija kuin seurapiireissä viihtyvä. Vaikka Pihkalaa ei voi pitää suurena innovaattorina, hänen systemaattinen kehittämistyönsä mm. sisäisen viestinnän alueella (intranetit, parviälysovelluksen ja dialogisten vuorovaikutusmetodien hyödyntäminen) ja esimiesten valmentamisessa saavutti laajaa arvostusta. Hän lähti ennakkoluulottomasti hyödyntämään tietotekniikka, josta esimerkkinä jo vuodesta 1987 alkanut sähköisen kalenterin käyttäminen.
Vastuuntuntoisena ja hyvin työorientoituneena henkilönä Pihkala kantoi usein ehkä liiankin suurta taakkaa, mikä kostautui työuran loppupuolella masennusjaksoina, joiden yli hän kuitenkin selvisi uskollisten ystävien vertaistuen ja koululääketieteen yhteisvoimin.
Pihkala ehti harrastaa elämänsä aikana monenlaista: muovisten lentokoneiden rakennussarjojen kokoaminen, kide- ja transistoriradioiden rakentelu, partiotoiminta, DX-kuuntelu, nuorisoseuratoiminta, juniorijalkapallotoiminta omien poikien harrastuksen myötä olivat enemmän tai vähemmän ohimeneviä aktivitetteja, mutta lukeminen – erityisesti historian, elämänkertojen ja laaturomaanien – pysyi hänellä mukana koko elämän ajan. Eläkevuosinaan hän osallistui myös Gummerus-Pihkalan sukuyhdistyksen toimintaan se hallituksen jäsenenä. Niin ikään hän toimi Enter ry:n vapaaehtoisena vertaisohjaajana opastaen ikäihmisiä tietotekniikan käyttämisessä.
Pihkala ei osannut soittaa mitään musiikki-instrumenttia itse, mutta hän oli bluesmusiikin friikki, joka halusi murtaa monien kanssakulkijoidensa mielikuvaa tästä genrestä vain jossain Missisippi-joen puuvillaplantaasin laidalla sijaitsevan talonrähjän kuistilla kähistynä elämäntuskaisena musiikkireliikkinä, jossa ruma, vanha ja likainen afroamerikkalainen hampaaton ukko olkihattu päässään säestää banjolla itseään. Kuten eräs bluesin legendoista, Taj Mahal, on todennut: “Particularly with the blues, it’s not just about bad times. It’s about the healing spirit.“
Tyypilliseen Pihkaloiden tapaan hän nautti sanoilla leikkimisestä ja verbaalisesta kikkailusta. Tätä hän harjoitti nimenomaan kirjoittamalla. Paitsi työssään mm. asiakas- ja henkilöstölehtiin kirjoitettuja asia-artikkeleita ja haastatteluja, hän tuotti nimellä ja nimimerkeillä erilaisia pakinoita ja kolumneja erityyppisiin julkaisuihin niin painetussa kuin sähköisessäkin muodossa. Kirjoitustyylinsä oli Pihkaloille tyypilliseen tapaan monipolvista, koukeroista, irvileukaista ja usein vaikeaselkoistakin.
Esimerkkinä Pihkalan harjoittamasta mustasta huumorista kerrotaan tarinaa, jonka mukaan hän olisi kirjoittanut itse oman nekrologinsa. Tälle kertomukselle ei kuitenkaan ole saatu vahvistusta.
Pihkalan luonne oli erikoislaatuinen yhdistelmä kyynistä pessimistiä ja idealistista maailmanparantajaa. Toisaalta hän oli liiankin kiltti ja toisia miellyttämään pyrkivä, mutta toisaalta tulisieluinen, jääräpäinen ja usein herkkähipiäinen “Besserwisser”. Hänen ystäväjoukkonsa ei tämän vuoksi ollut kovin laaja, mutta yhteydenpito sen kanssa oli tiivistä mm. ulkoilun ja ulkomaanmatkojen muodossa.
Ikääntymisen myötä Pihkala ajautui erikoislaatuisine ja usein ehdottomine mm. ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevine poliittisine näkemyksineen entistä enemmän marginaaliin monien sukulaistensa (Gummerus-Pihkalat) tavoin. Tätä kuvastaa myös hänen itsestään käyttämä ironinen nimitys, toisinaanajattelija.
Epäkäytännöllisenä ja vailla kädentaitoja Pihkala ei eläkevuosinaan harrastanut puutarhanhoitoa, kesämökkeilyä, öljymaalausta tai nikkarointia, vaan keskittyi lähinnä sosiaalisessa mediassa ärhentelyyn ja poliittisesti epäkorrektien blogikirjoitusten laatimiseen. Näistä harrastuksista hän sai omalaatuista tyydytystä monien mielestä muutoin tyhjältä vaikuttaneeseen sosiaaliseen elämäänsä.
Syntymäkotikaupunki Tampere ja tamperelaisuus oli Pihkalalle tärkeätä. Kesän kohokohtia oli hänelle aina käynti Laukontorilla nauttimassa mustamakkara-aterian puolukkahillon ja kylmän maidon kera. Saunaoluen nautittuaan hän saattoi intoutua puhumaan Tampereen ”kiältä”.
Tämä tamperelaisuus potenssiin kaksi näkyi siinä intohimoisessa suhteessa, mikä hänellä oli jääkiekkojoukkue Tampereen Ilvekseen. Kun Ilves pelasi, siinä perheen muiden menojen aikataulut yleensä jäivät pahasti jalkoihin. Hänen puolisonsa antoi kuitenkin ymmärtämyksellä ja ilman suurempaa mustasukkaisuutta ylläpitää tätä(kin) intohimoista suhdetta.
Sotilasarvoltaan Pihkala oli ylikersantti. Hän avioitui vuonna 1981 ja liitosta on neljä lasta, kolme poikaa ja tytär.
Perheensä ja erityisesti lapsiensa parissa Pihkala pyrki viettämään laatuaikaa. Lapset muistelevat lämmöllä mm. käyntejä Puuhamaassa, jonka lipunmyyjälle Pihkalalla oli tapana tokaista: ”No, mitäs tämä kärsimys nyt sitten tällaiselta porukalta maksaa?”
Rakkaan puolisonsa kanssa Pihkala olisi ollut takuuvarmaa ainesta ”Tuttu juttu” -kisaan. Heidän yhteisiin korkeakulttuurin harrastuksiin kuuluivat mm. vuotuiset retket ”Naivistit Iittalassa” -näyttelyyn ja laatuelokuvien kuten ”Mies ja alaston ase” katseleminen. Myös Fingerpori-sarjakuva ja Hauskat kotivideot olivat pariskunnan kultivoituneen kulttuurimaun mukaista taidetta.
Saamatta jäänyttä perintöä jäivät suremaan puoliso, kolme poikaa ja tytär.
Toisinaanajattelua 