Kategoriat
politiikka Presidentinvaalit2018 Turvallisuus- ja ulkopolitiikka

Poimintoja presidentinvaalista

100 vuoden ikään ehtineen Suomen tasavallan presidentinvaalit vuonna 2018 on saatu päätökseen. Ne olivat sikäli ainutlaatuiset, että koskaan ennen yksi ehdokas ei ole kerännyt näin laajaa kannatusta yli puoluerajojen. Tästä on sitten ehkä myös vedetty ainakin osittain ennenaikaisia johtopäätöksiä puolueiden aseman yleisestä heikentymisestä. Kyseessä oli kuitenkin vahvasti henkilövaalit, jonka tuloksen ratkaisi halu saada jatkuvuutta ja turvallisuutta. Sauli Niinistölle ei löytynyt yhtäkään oikeata haastajaa, joten onnittelut hänelle ja voimia ja viisautta tehtävän hoitamiseen.

Vaikka ”pulinat pois” on moneen kertaan toistettu, sallittaneen kuitenkin esittää joitakin hajapoimintoja ja huomioita vaaleista, sen kampanjasta ja tuloksista.

Gallupeista, veikkauksista ja kampanjan luonteesta

Oma jo joulukuun alussa tekemäni ennuste osui sikäli oikeaan, että ”tiesin” ensimmäisen vaalin riittävän ja arvasin kolmen kärkiehdokkaan järjestyksen oikein. Myös vaalien luonteen tunnistin oikein, eli niistä tuli imagovaalit, eikä suinkaan Nato-vaalit, vaikka jälkimmäisen asian käsittelyyn paljon aikaa käytettiinkin. Palaan tähän alempana.

Kampanjan aikana singahteli varsin tiuhaan gallup-kyselyjä, joiden tulokset poikkesivat osittain aika paljonkin toisistaan. Hämmennystä herätti erityisesti mm. urheiluvedonlyöntiin ja -analytiikkaan erikoistuneen Accuscoren muutama päivä ennen vaaleja julkaisema ns. simuloitu ennuste, jossa Niinistön kannatus oli reilusti alhaisempi kuin muissa tutkimuksissa. Sen mukaan olisi tarvittu toinen vaali kahden parhaan tuloksen saaneen ehdokkaan kesken.

Media innostui omista tekemisistään, faktantarkistus arveluttaa

Kampanjaa on toisaalta moitittu tylsäksi ja innottomaksi ja toisaalta avartavaksi ja poikkeukselliseksi. Ehkä eniten kampanjasta innostuivat media ja toimittajat, joiden suurinta huvia tuntui olevan toisten medioiden vaalitenttien arviointi ja erilaisten ”leijonien” ja ”lampaiden” jakeleminen suorituksista – eli siis hieman Tosi-TV -meininkiä. Tällaiset temppuilut ovat omiaan viihteellistämään politiikkaa, mikä on mielestäni huono kehityssuunta. Minusta nämä raadit ovat tarpeettomia, samoin kuin erilaiset vaalikeskustelujen ”puolueettomat” faktantarkastajat. En suinkaan vähättele erityisesti verkossa leviävän virheellisen informaation määrää, mutta tohdin epäröidä näiden tarkastajien aitoa puolueettomuutta.

Kampanjoinnissa keskityttiin sisäpolitiikkaan ja käytiin eduskuntavaalien ”esivaaleja”

Kun Niinistö ”haastajat” jo etukäteen tiesivät mahdollisuutensa presidentin viran tavoittelussa olemattomiksi, he keskittyivät kampanjoinnissaan puhumaan aivan muista asioista kuin presidentin valtaoikeuksiin kuuluvista tehtävistä. He kävivät siis tavallaan vuoden 2019 eduskuntavaalien ”esivaaleja”. Tässä esimerkkejä:

Niin, ne presidentin ”oikeat” perustuslain mukaiset tehtävät löytyvät täältä, ja näihin olisi ollut syytä paneutua tenteissä ja keskusteluissa.

Nato-keskustelu sivupoluilla

Nato-jäsenyyskysymystä kyllä puitiin vaalikeskusteluissa, mutta perin omituisella tavalla, kuten The Ulkopolitist -verkkolehden kommentissa 26.1.2018 todettiin:

”Debateissa on normaaliin tapaan pohdittu lähinnä sitä, miksi Natoon ei pidä liittyä, ja Nato-kysymyksestä on vaaleissa muodostunut kokoaan suurempi periaatteellinen kysymys, jonka käytännön vaikutukset ovat jääneet vaalipaneeleissa täysin taka-alalle. Lisäksi ainakin yksi ehdokas puhuu Suomesta edelleen puolueettomana maana.”

Viron entinen presidentti Toomas Ilves kuvailee Ajatuspaja Liberan sivuilla julkaistussa blogissaan, miksei Natoon liittyminen silloin ”kun tilanne on päällä” välttämättä ole niin suoraviivaista.

”On myös syytä huomata, että Nato-jäsenyys vaatii kaikkien jäsenvaltioiden parlamenttien vahvistuksen. Myös se vie aikaa. Vaikka prosessia nopeutettaisiinkin siitä syystä, että tilanne on viimein muuttunut vakavaksi, se on tismalleen sama asia, kuin jos hankkisi palovakuutuksen vasta kun metsäpalo on saartanut kotitalon.”

Minusta voi kuitenkin käydä juuri niin, että ”kasakka ottaa sen mikä on löyhästi kiinni” ennen kuin hakemusta on edes ehditty alkaa sorvata.

Suomen entinen Moskovan suurlähettiläs Hannu Himanen arvioi kampanjan aikana käytyä turvallisuuspoliittista keskustelua hyvin kriittisesti Uuden Suomen haastattelussa 29.1.2018.

”..tässä vaalissa paradoksaalisesti huolimatta siitä, että presidentin valtaoikeudet ovat käytännössä ainoastaan ulko- ja turvallisuuspolitiikan alueella, niin kansalaiset eivät kuitenkaan äänestäneet ulko- ja turvallisuudesta muuten kuin epämääräisen jatkuvuuden nimissä.”

Eihän tuossa jatkuvuuden toiveessa sinänsä mitään pahaa olekaan, mutta täytyy olla rehellinen ja todeta Himasen tapaan:

”Minun johtopäätökseni on se, ettei tässä vaalissa ollut miltään osin kyse Nato-jäsenyydessä. Torvalds yritti sitä, mutta hänen huono menestyksensä kertoo siitä, että tämä ei ollut mikään Nato-vaali.”

Myös toiselle kaudelleen valittu presidentti Niinistö vahvisti 29.1., että Nils Torvaldsin pienestä (1,5%) kannatuksesta ei voi vetää minkäänlaisia johtopäätöksiä suomalaisten Nato-kannatuksen suhteen.

Kai Lintunen luonnehti blogikirjoituksessaan 30.1.2018 osuvasti kampanjakeskustelua ja vaalitulosta perin savolaisen kieräksi:

”Ulko- ja turvallisuuspolitiikan suuntavaalien tulokseksi saatiin siis lähinnä suuri kysymysmerkki. Suottaapi olla ja suottaapi olla olemattakii.”

Puolueettomuusharha elää sitkeänä

Ehdokas Väyrynen käytti Suomen asemaa luonnehtiessaan sanaa puolueettomuus, mikä omalta osaltaan sekoitti ja vei Natosta käytyä keskustelua väärille raiteille. Tuoreen Alma-tutkimuksen mukaan peräti 56% suomalaisista pitää maatamme puolueettomana, vaikka Suomen linja muuttui tässä asiassa jo vuonna 1995. Tällainen tulos ällistyttää tutkijoita. Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä totesi Verkkouutisten haastattelussa 28.1.2018 näin:

”Kyseessä on yksinkertaisesti ”asiavirhe”, koska EU-jäsenyyden myötä Suomen puolueettomuus meni romukoppaan.
– Jos minulle tulisi tenttivastaus, jossa opiskelija väittäisi, että Suomi on puolueeton maa, minun olisi pakko hylätä se.”

Minun mielestäni tuloksessa ei ole mitään ihmettelemistä. Merkittävä osa poliittista johtoamme elää ”virtuaalisessa YYA-maailmassa” ja kansa on vuosien saatossa indoktrinoitu atavistiseen Venäjä-pelkoon. Näillä eväillä sitten äänestellään maamme kansallisen turvallisuuden kannalta keskeisimmistä kysymyksistä. Enpä ihmettele, jos Pisa-tulokset heikkenevät…

Some-kampanjointi kuplissa ja rinnakkaistodellisuudessa

Vaikka näitä(kin) vaaleja on väitetty some-vaaleiksi, todelliset kampanjat käytiin toreilla, turuilla ja vaalikeskusteluissa. Somessa toki tiiviisti tilkittiin omien kuplien seinämien aukkoja. Esimerkiksi Laura Huhtasaarta mainostavia Twitter-tilejä syntyi joulukuun aikana pilvin pimein ja niille oli tyypillistä nimimerkeillä esiintyminen oikeiden nimien sijaan. Sisältö oli lähes yksinomaan PS:n vaalimateriaalin jakamista ja järkyttävää voiton uhoamista, ”eurostoliiton” murskaamista yms. Esimerkkeinä siitä, minkälaiseen rinnakkaistodellisuuteen somessa saatetaan ajautua ovat oheiset kaksi vaalien jälkeen julkaistua twiittiä:

Äärinationalismille ja EU-vastaisuudelle kapuloita rattaisiin

Laura Huhtasaaren ja Paavo Väyrysen kampanjat saivat mediassa varsin paljon huomiota siihen nähden, mikä niiden faktinen vaalitulos oli. Perussuomalaisten tulosta on hehkutettu huolella, mutta se on kuitenkin kolmanneksen heikompi kuin Timo Soinilla (9.4%) kuusi vuotta sitten

Minusta vaalien tuloksen yksi parhaista asioista on erityisesti se, että EU-vastaiset ja venäjämieliset ehdokkaat saivat vain noin 13 % äänistä.

Laura Huhtasaari tuuletteli kolmatta sijaansa kertoen sen olevan ”uusi normaali”. Minulle sopii myös oikein hyvin, että ”uusi normaali” Suomessa on se, että äärioikeistolainen ja rasistinen populistipuolue saa vaaleissa jatkossakin vain alle 7%:n kannatuksen.

Kaiken kaikkiaan kysymys EU:n tulevaisuudesta jäi käytännössä kokonaan käsittelemättä, eikä tällaiseksi todellakaan voida laskea Huhtasaaren populistista ja virheellistä väitettä EU:n kehittymisestä liittovaltion suuntaan.

Annoin ja ”menetin” ääneni, mutta se meni kuitenkin demokratialle

Annoin vaaleissa ääneni ja myös menetin sen. Tuo ääneni ”menettäminen” johtuu siitä, että ”yleiset syyt’, ”vallitsevat olosuhteet” (lue: maamme järkyttävän suomettunut turvallisuuspoliittinen keskustelukulttuuri ja maan johdon eläminen ”virtuaalisessa YYA-maailmassa”) eivät antaneet omalle ehdokkaalleni mitään mahdollisuutta tulla erityisen vakavasti otetuksi, saati valituksi. En silti tästä syytä ”etelän mediaa” tai muita salaliittoja. Tällaista demokratia vaan on ja siihen sen edustuksellisessa muodossa uskon.

Aion silti jatkossakin pidättää oikeuden kritisoida harjoitettua politiikkaa, vaikka sitä kannattaisi 90% kansasta. Niin ikään aioin käydä keskustelua (tai tarvittaessa vaikka monologia) turvallisuuspoliittisen keskustelumme ilmapiirin tunkkaisuuden tuulettamiseksi.

Sopii myös toivoa, että tämän keskustelun parhaita raikastajia kuten vaikkapa Kristi Raik, ei tarvitsi aina hakea ulkomailta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.